TwoTowers KURAATTORIDUO

PAULIINA PESONEN, Kuraattori, se toinen torni, kuvataide ja sanataide

Kuvataideakatemiasta valmistunut kuvataiteen maisteri, kuvataiteilija ja yhteisötaiteilija.

kuva Niko Savander

Opiskellut Yleisötaiteen johtamista sekä Soveltavan ja osallistavan taiteen asiantuntijan erikoistumiskoulutuksen Taideyliopistossa ja kouluttautunut selkokielessä että Keskusteleva kuvan tarkastelu (VTS)- menetelmässä.

Vuonna 2001 Pauliina kehitti taideprojektin taiteilijoiden tukemiseksi. SIE-hanke auttoi nuoria taiteilijoita Suomesta, Eestistä ja Islannista, järjestäen niin näyttelyitä kuin kursseja. 2020 TAIDE Galleria Etsivätoimiston kuraattorina hän kutsui yhteensä 43 nykytaiteilijaa kuuteen eri näyttelyyn. Galleria oli ilmainen taiteilijoille pyrkien tuomaan muutosta kuvataiteen esittämisen ongelmiin taiteilijan kannalta.

Pauliina on ohjannut monimuotoisia, soveltavia taideprojekteja jo 20 vuoden ajan. Työskennellen viidessä eri kulttuurikeskuksessa Suomessa ja ulkomailla hän on vetänyt useita taidehankkeita. Pauliina osaa räätälöidä taidepajoja ja kokonaisuuksia eri tarpeisiin ja sisältöihin. Hämeenlinnan taidemuseon projektityöntekijänä hän verkostoitui 11 muun toimijan kanssa ja sai kaupungin strategista rahoitusta hankkeen jatkoon.

”Taide joka herättää kysymyksiä kiinnostaa. Kuvalla voi vaikuttaa ja siitä voi vaikuttua. Taide toimii kommunikaationa kun yhteistä kieltä ei ole tai tunnu löytyvän.”

Pauliina uskoo itsetunnon ja kykyjen vahvistuvan sekä ratkaisukyvyn ja empatia-älyn lisääntyvän taiteen voimalla. Yhdessä toimiminen taiteen äärellä vapauttaa rooleista ja mahdollistaa tasa-arvoisen kohtaamisen.

Lisätietoja: www.pauliinapesonen.com


PETRA PESONEN, TUOTTAJA, SE TOINEN TORNI, TANSSI- JA ESITTÄVÄT TAITEET

Petra on Danshögskolanista valmistunut tanssipedagogi ja taiteen BA Liverpoolin yliopistosta. Hän on opiskellut soveltavaa tanssia TEAK:issa ja taiteen tuottamista Sibelius-Akatemiassa sekä Taideyliopistossa.

kuva Niko Savander

Viimeisin taiteellinen työ on koreografia Feministiseen Operettiin Sipoon Äänet festivaaleille 2019. Petra kuuluu myös Taide-Etsivät Ry:n hallitukseen joka etsii ja tukee uutta ja innostavaa taidetta Suomessa.

Petra on taiteellisen työskentelynsä lisäksi muun muassa toiminut finanssi-analyytikkona Accenturella Dublinissa ja markkinointijohtajana suomalaiselle vaatebrändille. Nämä taidot yhdistettynä erinomaiseen kielitaitoon tekevät hänestä luovan alan monitaitajan.

Työyhteisötaiteilijana hän on toiminut mm. Art Goes Work-projektissa, jossa yhdessä muiden alojen taiteilijoiden kanssa etsittiin ryhmäytymistä, yhteenkuuluvuutta sekä myös osassa työyhteisöjä työkaluja stressin hallintaan.

”Taiteen nostaminen sekä suurempien että erityisesti uusien yleisöjen tietoisuuteen on essentiaalista jotta uutta ja mielenkiintoista taidetta saadaan (jatkossakin)esille.”

Petra haluaa myös ravistella ja uudistaa taidekentän kapea-alaisuutta ja luoda uusia toimintamalleja taiteilijoiden työn tukemiseen. Korkeatasoinen nykytaide sekä eri taidemuotojen yhdistäminen eri yhteyksissä on hänelle erityisen kiinnostavaa ja tärkeää.